Jee, vihdoinkin joululoma!

Illasta Musiikkitalolla (hienoa)

Eilinen päiväni meni viikonloppumatkalle valmistautuessa sekä Helsingissä seikkaillen. Kävin äitini kanssa Musiikkitalolla kuuntelemassa lauluyhtye Rajattoman konserttia. Ja olihan se hieno. Musiikkitalolla olin käynyt jo kerran ennenkin, sillä musiikkiopistolla on tapana kiusata/sivistää oppilaitaan pakollisilla orkesterikonserteilla, mutta ihmetytti se silti. Kaikki oli… sanotaanko… loisteliaampaa, suurempaa kuin omissa päänsisäisissä visioissani.

Konserttisali oli lähes täynnä. Siitä tuli mieleen hyvällä tavalla Rooman Colosseum, vaikka se, mitä siellä tehtiin, olikin jotain vähemmän väkivaltaista. Käsiohjelman ymmärsimme napata mukaamme vasta puoliajalla, mutta joka tapauksessa ihana Rajaton lauloi myös pari uudempaa joululaulua ja sitten jotain ihan muutakin, kuten Beatlesin Eleanor Riblyn. Tosi lapsellisen joulusikermän (omistettu kaikille alaikäisille) aikana nauroimme vedet silmissä. Mahtavaa! Ainoa hienoinen harmistus oli, että konserttisalin pyöreän muodon vuoksi Rajaton oli suurimman osan ajasta selin meihin. Mielellään olisi nähnyt enemmänkin. Erityisesti valot olivat aivan upeat. En tajua, miten sellaista taidetta voi edes saada aikaan pelkillä valonheittimillä.

Konserttihan sujahti sitten ohi hujauksessa, vaikkei ollutkaan mikään lyhyt. Täytyy tunnustaa, että välillä Rajattoman laulaessa oli pakko sulkea silmät ja kuvitella olevansa suoraan jossain haltiakaupungissa. Eli fiilikset ainakin osuivat nappiin. ;) Suosittelen!

Loputtomista illoista kotona koneen ääressä Microsoft Wordin ja inspiraationpuutteen seurassa (vähemmän hienoa)

Kirjoittaminen on sujunut niin kuin se usein sujuu, eli tahmeasti. Olen saanut fantasiatarinani, jota ei kehtaa edes kutsua romaaniksi, juonisynopsiksen hyvälle mallille ja aloin sitten kirjoittamaan ensimmäistä raakaversiota.

Eihän siitä mitään tullut.

Koska jokainen sana oli niin kovasti työn ja tuskan takana, päätin ottaa avukseni ns. 500 sanaa-haasteen. Simppelisti viisisataa sanaa päivässä siis pitäisi kirjoittaa koko joululoman ajan: ei väliä, millaista karseaa kuraa, kunhan vain kirjoittaa. Ja se jos mikä auttaa. Tänään heräsin jo seitsemältä, ja pudisteltuani unihiekat silmistäni istuin jälleen koneen ääreen. 500 sanaa syntyi melkoisen nopeasti. Nyt pitäisi vain unohtaa se ajatus, että mahdollisesti tulen deletoimaan lopullisesta versiosta sen kaiken. Teksti junnaa paikallaan, loitontaa lukijaa, on epäuskottavaa, toistaa samaa koko ajan, turruttaa… mutta sitä on. Silkasta roskastakin syntyy helpommin taideteos kuin kasasta ei mitään.

Tämä kannattaa (sanoi mainosmies). Kirjoittakaa ihmeessä viisisataa sanaa päivässä. Tajunnanvirtakin käy - vaikka sitten tyylillä ”takapihalla on lentäviä muumeja, ja kaktukseni lähti elämäntapavalmennuskurssille”. Silkkaa elämän eliksiiriä blokista kärsivälle kirjoittajalle.

Olen myös lukenut kaksi kirjaa, Jostein Gaarderin Sofian maailman ja Maria Turtschaninoffin Anachén. Arvostelut tulossa varmaankin lähipäivinä! Jospa vielä saisi ne kymmenen kesken jäänyttä romaania luettua vihdoin loppuun. *tekeytyy pikkuenkeliksi*

Ja vielä siitä riisimurohötöstä (ei hienoa, mutta hyvää)

Karkit saivat päivä ennen koulun päättymistä ylitsevuotavan hyvän vastaanoton. Luokassa sitten istuttiin ja herkuteltiin, tultiin sokerihumalaan ja oltiin noloja, kun opettaja marssi luoksemme ja huomautti huutomme kuuluvan kauas käytävälle. Kotiinkin jääneet herkut on jo melkein ahmittu… Tonttuko se siellä? Enpä usko… :D