Terve taas! Loma on loppu, mutta kirjoja kyllä tulee silti luettua (nytkin raahauduin tähän tietokoneen ääreen Harry Potterin seurasta). Tässä kirja-arvostelu Maria Turtschaninoffin romaanista Anaché. Kai se sitten on nuortenkirja…Suomalaista fantasiakirjallisuutta (itse asiassa Turtshaninoff, tässä käsiteltävä kirjailija, on kyllä suomenruotsalainen) olen muutenkin yrittänyt hamstrata  – osataanhan täälläkin! Lukulampun alla minulla ovat parhaillaan myös Timo Parvelan Sammon vartijat-sarjan ensimmäinen osa sekä Viivi Hyvösen Mahlaa suonissaan.

Kirjan nimi: Anaché

Kirjailija: Maria Turtschaninoff

Sivumäärä: 523

Kustantaja: Tammi

Anaché on khalkaheimon päällikön (roukin) Kajaken tytär. Hän kasvaa paimentolaismaailmassa, jota miehet hallitsevat, mutta isoveljensä Heorin avulla hän oppii metsästämään ja ratsastamaan hyvin. Anachén elämää hallitsevat jylhät vuoristomaisemat, aavat lakeudet ja muinaiset tarinat hengistä ja kaksosjumalista. Hänen täytyisi sopeutua muinaisiin miesten ja naisten rooleihin, mutta toisin käy.

”Sinä yhdistät sisartesi ja veljiesi kohtalon. Kohtaat epäluuloa, pelkoa ja ihailua. Tiesi ei ole helppo.”

Ensimmäisenä paksun kirjan avatessa mieleen tulee, miten kaunista kieli on. Maria Turtschaninoff todella osaa kirjoittaa. Tarina kulkee luontevasti ja jouhevasti eteenpäin. Kuvailu iskee suoraan sydämeen, eikä lukemista voi lopettaa. Anaché tekee asioita, jotka ovat mahdottomia, näkee näkyjä ja uneksii. Yhden tytön tarina kasvaa suureksi ja mahtavaksi. Hän kulkee omia polkujaan.

Kirja on sitä, mitä sanon fantastiseksi.

Turtschaninoff on luonut tämän kaiken tapahtumapaikaksi suuren ja uskottavan maailman. Paimentolaiset asuvat gerreissä, keräävät telogelmarjoja ja pelkäävät saalistavia vejaureita. Maailmasta haluaisi tietää kaiken. Kirjan kerronta on ihanaa. En voinut laskea sitä käsistäni. Takakannessa kerrotaan, että Anachén tarina jättää lukijaan suuren jäljen: ensin epäilin sitäkin, mutta nyt allekirjoitan kaiken. Juuri tällaista haluaisin itsekin kirjoittaa, tekstiä, joka saa ihmiset todella ajattelemaan ja herättää kysymyksiä. Kirja on paikoitellen hiukan raaka. Väkivaltaa on vähän – mutta kun sitä tulee – se järkyttää.

Itse saattaisin voida jakaa kirjan kolmeen osaan. Kun Anachén veli Heor kuolee jumalattaren vihaa ilmentävässä lumimyrskyssä, astuu Anaché hänen tilalleen. Hänestä tulee yhtäkkiä mies, hän osallistuu metsästysretkille ja ottaa itselleen vaimonkin, hyljeksityn Nansalin. ”Ensimmäisessä osassa” puhutaan siis Anachésta, toisessa Heorista ja viimeisessä taas Anachesta, joka saa selville, mikä on suututtanut jumalatar Axekin. Hän on ainoa, joka voi pelastaa akkadit tuholta.

Anaché on kaunis tarina. Muuta ei tässä arvostelussakaan kai pitäisi sanoa. Maria Turtschaninoff on tällä kohonnut yhdeksi lempikirjailijoistani. Mielestäni kirja sopii kaikille uutta ja omalaatuista fantasiaa etsiville. Sen keskeiseksi teemaksi loppua kohden nousee Anachén identiteetti ja se, miten ympäristö yrittää pakottaa häntä rooleihin, joihin hän ei koe kuuluvansa. Turtschaninoff, rupeatko suojelushengekseni? Minäkin haluan osata kirjoittaa noin. :D